Blogihiljaisuuden syyt

Perjantai 8.5.2009 klo 15:19

Blogimme on jäänyt kovin vähälle huomiolle. Nän on käynyt lähinnä siksi, että toimitus on keskittynyt rasvaamaan peruslehden prosesseja - onhan tekijätiimikin uudistunut perusteellisesti.

Verkkopalvelujen kehittämiseen palataan sitten kun Journalistiliitto on edennyt omassa verkkouudistuksessaan.

Painetusta Journalistista tehty verkkoversio ilmestyy edelleen normaalisti. Uutisia emme päivitä tälle sivustolle ennen syksyä 2009.  Niitä on luettavissa kustantajan omasta palvelusta osoitteessa www.journalistiliitto.fi 

Lehtemme seuraava numero ilmestyy pyhien takia jo keskiviikkona 20. toukokuuta. Ennen kesätaukoa tehdään sen jälkeen vielä kaksi numeroa. 

Paniikkinappulat pohjassa

Perjantai 30.1.2009 klo 10:50

Uusimmassa 29. tammikuuta ilmestyneessä Journalistissa kerrotaan mediatalojen säästökuureista ja niiden vaikutuksista toimituksissa. Tilanne alalla työskentelevien kannalta on nopeasti muuttunut vakavammaksi  kuin kertaakaan tällä vuosituhannella.

Pääsin joulukuussa tutustumaan median karuun arkeen Islannissa, josta kaikkien eurooppalaisten finanssikriisien äiti on kotoisin. Julkisen palvelun RUV on saamassa televisiotoimintaansa piristysruiskeen kaikilta yli 18-vuotiailta kannettavalla maksulla. Sen primetime-mainosaikaa suunniteltiin rajoitettavaksi kaupallisten kanavien tilanteen parantamiseksi, mutta toistaiseksi tämä hanke on jäissä.

Islannin suurin tilattava sanomalehti Morgunbladid oli jo syksyllä ajautunut  ongelmiin, joista se ei pystynyt selviämään omin voimin. Kolme vuotta sitten Reykjavikin laitamille rakennetun komean toimitalon hallissa seisoo  maanjäristyksiltä suojattu painokone, josta tehtaan rasvat ovat tuskin kuluneet pois. Sillä voisi epäilemättä hoidella kaikki 300 000 asukkaan maassa tehtävät painotyöt. Niitä vain on nykyään hyvin vähän.Velkaantuneen Morgunbladidin  ilmestymisen turvaa väliaikaisesti eli uutta omistuspohjaa haettaessa  Glitnir-pankki, joka tunnetusti ei vaikutta erityisen lupaavalta rahoittajalta. Lehti on kaupan ja tarjousten jättämisen takaraja helmikuun ensimmäisellä viikolla. Jos selvyyttä rahoitusjärjestelyihin ei kuulu kuun puoliväliin, edessä häämöttää pankrotti.

Näin vakava ei taida olla yhdenkään suomalaisen lehden tilanne, mutta silti kannattaa verrata islantilaisen kustantajan tapaa kohdella henkilöstöään.

Ensin Morgunbladid leikkasi korkeimmin palkattujen pomojen palkkoja kymmenen ja pienempien patujen ansioita viisi prosenttia. Lattiataso sai vanhan palkkansa, vaikkakin joulukuulla kymmenen päivää myöhässä. Nyt toisessa vaiheessa pienemmän leikkauksen kohteiden määrä kasvoi, mutta edelleenkään ei menty irtisanomisiin (tosin 22 henkeä työllistänyt ilmaislehti lopetettiin jo aikaisemmin 2008). Sen sijaan pienelle osalle henkilöstöä on tarjottu siirtymistä 80-prosenttiseen työaikaan.

Ja mitä tekevät suomalaiset kustantajat, kun osingonjako uhkaa jäädä budjetoidusta? Joka toisessa toimituksessa suunnitellaan harvennushakkuita, olipa visioita toteuttava tirehtööri koulutukseltaan metsänhoitaja tai ei.

Näistä ikävistä näkymistä Journalistin toimituksen kuulumisiin.

Päätoimittaja Markku Lappalainen on johtanut työtämme loppiaisesta alkaen. Uusi kirjoittava kollegamme Meri Valkama aloittaa toimituksessa maanantaina 2. helmikuuta. Ulkoasutoimittajan paikan hakuaika päättyy 3. helmikuuta ja sen täyttämisen myötä meillä on jälleen vakituinen kokoonpano kasassa. Siihen saakka Journalistilla on ilo käyttää freenä lehtemme ulkoasusta huolehtivan Minna Ruusisen palveluja.

Pekka Vehviläinen

Hyvät ratkaisut ovat harvoin uniikkeja

Tiistai 2.12.2008 klo 11:53

Suomen Luonto kertoi 14. lokakuuta Helsinki–Turku-moottoritiestä:

Suomen Kuvalehti kertoi 14. marraskuuta Helsinki–Turku-moottoritiestä:

Molempien juttujen maisemakuvat ovat Lasse Kylänpään kirjasta Tie vie.

Mainiota, 49 hakijaa!

Torstai 20.11.2008 klo 14:28 - Pekka Vehviläinen

"Sano nyt, miten teillä siellä Journalistissa oikein menee?"

Tätä on pelkästään minulta tivattu viime kuukausina kymmeniä kertoja, eikä ihme. Me Journalistin tekijät täällä vanhassa kivitalossa koimme välillä olleemme Suomen kuuluisin toimitus. Se ei tuntunut enää hauskalta eikä edes mairittelevalta, mutta tällaistahan julkisuus on myös silloin kun kohteina ovat oma ammattiliitto ja sen lehti.

Miten meillä sitten menee?

Kiitos kysymästä, olo alkaa olla kuin pienessä salotöllissä sotajouluna. Taistelujen kaukainen kumu on loitonnut. Öinen taivaanranta kajastaa välillä punaisena. Joku sudenpirulainen ulvahtaa toisinaan lähistöllä, mutta ei meillä niitäkään pelätä. Ihmisluonne on sellainen, että tulevaisuuteen on suhtauduttava mieluummin luottavaisesti kuin maansa myyneenä. Näin mekin käännämme uutta lehteä kalentereissamme.

Muiden aikakautisten julkaisujen tapaan Journalistia suunnitellaan ja juttuja tehdään useita numeroita eteenpäin. Tammikuun lehtien plannereihin on jo kertynyt merkintöjä. Jotkut ensi vuonna  ilmestyvistä jutuista ovat tekeillä. Niiden merkeissä pääsemme tapaamaan kiinnostavia tuttavuuksia eri puolilla Suomea.

Kaikkea ei Journalistinkaan sisällöstä voi lyödä lukkoon viikkoja tai kuukausia etukäteen. Tärkeä ajankohtainen aihe menee tarvittaessa ajattoman aineiston edelle.

Muutaman viikon päästä tiimimme täydentyy uudella toimittajalla. Tuleva päätoimittaja Markku Lappalainen osallistuu  valintaprosessiin. Hakemuksia toimittajan tehtävään saatiin 49. Hakijoista naisia on 30 ja miehiä 19.

Tuntuu mukavalta, että niin moni on kiinnostunut työskentelystä tässä kivitalon ja salotöllin välimuodossa.

Ammuin kuolleen hevosen

Tiistai 28.10.2008 klo 12:57 - Pekka Vehviläinen

Mikään ei vanhene nopeammin kuin eilinen sanomalehti ja  toissapäiväinen vaalimainos. Nyt pähkäilen, pitääkö listalle lisätä myös neljä päivää vanha Journalisti.

Kirjoitin lokakuun 23. päivänä ilmestyneen lehden Mediakritiikkiä-palstalle Latu ja Polku -lehdestä arvion, johon ehdin olla aika  tyytyväinen. Mutta kun kotipostiluukkuun putkahti 27. lokakuuta Ladun ja Polun uusin numero, olin sekä ällistynyt että huomattavasti vähemmän pöyhkeä.

Olin antanut moitteita katkeilevasta ja tempoilevasta sisältörakenteesta, juttujen aloituksista aukeaman sijaan yhdellä sivulla ja kritiikittömistä tuote-esittelyistä.

Nyt Latu ja Polku oli siirtänyt Liikkumaan-osionsa juuri oikeaan paikkaan lehden alkupäähän. Isot jutut alkavat kokonaisilla aukeamilla ja erikokoisia kuvia käytetään mukavan vaihtelevasti. Juttujen ja kuvien taso on edelleen mainio. Tämä Latu ja Polku on lukijalleen houkuttelevampi kuin viime viikolla arviomani.

Arviota kirjoittaessani harkitsin soittoa toimituksen edustajalle, mutta kunnon kriitikon tapaan hylkäsin tämän vaihtoehdon. Ja mitä tapahtuikaan: asennevirheeni vuoksi päädyin ampumaan kuolleen hevosen.

Ihan täydelliseen häpeään en sentään joutunut. Tuote-esittelyistä oli nyt koottu oikein tuhti paketti, jota kutsutaan osto-oppaaksi.

Rakas päiväkirja

Torstai 2.10.2008 klo 15:08 - Pekka Vehviläinen

Journalistin toimitus seuraa roolinsa mukaisesti merkittävien tapahtumien käsittelyä tiedotusvälineissä, mutta ilmestymistahtimme vuoksi pääsemme harvoin raportoimaan asioista tuoreeltaan. Kun esimerkiksi Kauhajoen ampuja aloitti tulituksensa, olimme saman tien valmiiksi kaksi viikkoa jäljessä.

Keskiviikkona 1. lokakuuta olimme sitten uutisten polttopisteessä, mikä ei ole aivan jokapäiväistä herkkua pienelle ammatti- ja järjestölehdelle.

Johanna Korhonen kerrottua Alma Median tekemästä päätöksestä purkaa hänen sopimuksensa seurasi omassa toimituksessamme tyrmistynyt ja epäuskoinen hiljaisuus. Ja sitten alkoi ovi käydä. Viisi televisioryhmää ja saman verran muiden välineiden edustajia jonotti vuoroaan päästäkseen kuulemaan, mitä Korhosella on kerrottavana.

Pari päivää aikaisemmin kukaan ei olisi uskonut, että Johannan lähtökahveja (ne ovat juuri tätä kirjoittaessani meneillään) nautitaan tällaisissa merkeissä. Kakkutarjoilu hoidettiin täältä Helsingin Hietalahdesta, mutta puheenaiheen tilaisuuteen järjesti Alma Median pääkonttori.

Mielessä on paljon kysymyksiä, joihin Alman johdon rönsyilevistä ja useaan kertaan muuttuneista selityksistä ei kaiva vastauksia talikollakaan. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista tietää, eikö Lapin Kansan päätoimittajalle ole soveliasta se, mikä oli Reidar Säreistöniemelle.

Jos tekisin nyt kriisiviestinnän oppikirjaa, en pyytäisi Kai Telanteelta siihen artikkelia.
 
Jo nyt tiedämme, ettemme pääse suurilta toimitusalan uutisilta rauhaan ensi viikollakaan.  Työnantajaleiri on katkaissut työehtosopimusneuvottelut tarjottuaan sitä ennen lähinnä lämmintä kättä. Tästä kärjistyneestä tilanteesta pystymme kertomaan painetussakin lehdessä pienellä aikataulujen säätämisellä. Muutoin tuoreimmat tes-uutiset saa Journalistiliiton pressitessi.com –verkkopalvelusta.

Tämän blogimme kommentointimahdollisuus oli poissa käytössä kesän ajan. Nyt se on palautettu. Pysykää asiassa.

Tietoa poliisilta

Keskiviikko 24.9.2008 klo 10:15 - Reetta Nousiainen

Kauhajoen tragedia on hiljentänyt Suomen tänään suruliputukseen. Toimituksissa tällainen päivä tarkoittaa kiirettä: lukijoilla on edelleen valtava halu saada tietoa, jäsentää tapahtunutta ja yrittää ymmärtää maailman järjettömyyttä edes jotenkin.

Eilen iltapäivällä ihmisten tiedonjano aiheutti ongelmia monissa lehdissä: kävijöitä oli paljon, joillekin sivuille yksinkertaisesti liian paljon, ja tämän vuoksi verkkosivut toimivat hyvin hitaasti tai eivät lainkaan.

Ihmiset kaipasivat tietoa nopeasti - ja varsin pian tietoa oli myös saatavilla. Surmaajan nimi on kaikkien tiedossa.

Mutta miksi Helsingin Sanomien printtiversion etusivulla kerrotaan, että Matti Juhani Saaren epäillään surmanneen kymmenen ihmistä? Odottiko toimitus sitä, että poliisi vahvistaisi tämän tiedon?

Ihmisen housuissa

Keskiviikko 10.9.2008 klo 12:31 - Pekka Vehviläinen

Olin täydellisesti irti toimittajan työstä kahdeksantoista kuukautta, helmikuun 2007 alusta elokuun 2008 loppuun. Syitä maksimipituisen vuorotteluvapaan sisältäneeseen katkoon oli useita. Esittelen nyt yhden.

Pitkään alalla olleena ja viime vuodet ammattilehteä tehneenä minua kiinnosti se, miten tiukasti journalistit kiinnittyvät työssä omaksumiinsa ajattelu- ja toimintatapoihin. Pohdin usein, kuinka pitkälle ammatti-identiteetti hallitsee persoonaa ja elämää. Halusin tietää, pystyykö siitä irtautumaan.

Tuttaville ja kollegoille selitin tilannetta ääntäni jyrkikataismaisesti madaltaen: haluan kerrankin olla ihminen enkä toimittaja. Jotkut ammattitoverit toivottivat onnea matkaan. Toivotusten sävy muistutti hieman sitä, jolla kavereiden hautajaisissa luetaan muistotekstejä.

Mentaalinen nahanluonti käynnistyi hitaasti. Vastauksia suuriin kysymyksiin löytyi vasta kun hyväksyin, että juuri nyt en ole vanhassa työssäni eikä minun ole pakko ajatella kuin journalisti. Ei tarvinnut ottaa selville, mitä jokaisen signaalin ja ilmiön takana on. Utelias voi ja kannattaakin olla, mutta ero on jo siinä, ettei havaintoja jalosteta eteenpäin.

Kun maailmaa ei tarvitse lähestyä yleisöviestimen ja toimittajan tarpeista, se kaikkine ilmiöineen tuntuu paljon monimutkaisemmalta tapaukselta. Ei ole säätäjää, joka asettaisi palikat valmiiksi tai ainakin alustavasti paikalleen.

Journalismin professioon kuuluu selittää ilmiöitä, tehdä valintoja ja myydä ne käytössä olevien  kanavien kautta enemmän tai vähemmän totuuksina. Toimittajan täytyy jäsentää aiheensa ja aineistonsa nauttimiskelpoisiksi haarukkapaloiksi, etsiä lähes väkisin eroavaisuuksia samankaltaisista kohteista, nimetä voittajat ja luuserit, pelkistää ja tiivistää.

Yksi esimerkki siitä, mitä journalisti voi saada aikaan äärimmäisen pelkistämisen metodillaan, on lehtemme sisällöstä käyty keskustelu. Osalle keskustelijoista vaihtoehtoja (ja myös uhkakuvia) Journalistin konseptiksi tuntuu olevan tasan kaksi: joko tämä vuotta 2008 toteutettava tai jo vuosia sitten lopullisesti historiaan siirtynyt Journalisti. Nyt työaseman äärellä kaipaisi lisää  sellaisia puheenvuoroja, joissa näkökulma on avarampi ja rohkeammin tulevaisuudessa.

Kahdeksantoista kuukauden aikana tapasin paljon minulle entuudestaan tuntemattomia, eri ammatteja ja elämäntilanteita edustavia ihmisiä. Vain kourallinen heistä on journalisteja. Yleensä en paljastanut uusille tuttavuuksille ammattiani. Näin myös keskustelun johdatteleminen tiedotusvälineisiin ja toimittajiin oli helpompaa.

Eivät muusikko, muurari, sotilaspappi, nuoriso-ohjaaja, jakeluauton kuljettaja, isännöitsijä, kassahenkilö, kokki ja lukiolainen pitäneet toimittajan ammatin statusta muiden ammattien statuksia suurempana. Toimittajuudessa ei myöskään ole pätkääkään hohtoa, kun ollaan asiakkaana  terveyskeskuksessa, uimahallin saunassa ja totoluukulla. Linnanmäen portilla voi ollakin, mutta siellä en käynyt.

Kohtaamillani ihmisillä on kesympi käsitys tiedotusvälineiden tärkeydestä kuin useilla kollegoillamme. Määräaikaistaviksena opin jopa samastumaan tähän näkemykseen, vaikka uskon tiedotusvälineiden vaikuttavan yleisöön paljon enemmän kuin yleisö arvaakaan. Nyt myös tiedän   paremmin, miksi niin monet kansalaiset alkavat käyttäytyä varautuneesti havaitessaan journalistin lähellään. He seuraavat mediaa.

Helsingin Sanomat pelaa omilla säännöillään

Perjantai 29.8.2008 klo 12:09

Reetta Nousiainen

Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus julkaisi tänään lähtösivullaan kuuden palstan täydeltä asiaa Jari Tervon uudesta kirjasta. Juttukokonaisuutta markkinoidaan uutistyyliin myös lehden premillä: Tervon uutuus on hänen paras romaaninsa.

Juuri näin kulttuurisisältöjä pitääkin uutisoida.

Harmi vaan että se tehtiin pari päivää liian aikaisin. Tervon kirjan embargo on sunnuntaina. Helsingin Sanomissa oli tehty omavaltainen päätös ja julkaistu kritiikki kaksi päivää ennen määräaikaa. Lupaa tähän ei oltu kysytty WSOY:ltä. Arvion julkaiseminen oli yllätys myös kirjailijalle itselleen.

Toimituksissa on totuttu kunnioittamaan embargoja. Käytäntö on kaikkien etu, ja se on luotu helpottamaan etenkin kriitikoiden työtä.

Helsingin Sanomien välistäveto on ikävä etenkin siksi, että joku – ehkä monikin – saattaa ihmetellä, minkä vuoksi Tervon kirjaa ei ole älytty arvostella ajallaan muissa lehdissä. Toivottavasti embargoja kunnioittavat kulttuuritoimitukset tekevät asian nyt selväksi omille lukijoilleen: kritiikki julkaistaan myöhemmin siksi, että toimituksessa kunnioitetaan vanhanaikaisesti yhteisiä pelisääntöjä.

Viime kädessä nämä pelisäännöt palvelevat nimenomaan lukijaa: ennakkokappaleen turvin kriitikko voi perehtyä teokseen kunnolla ja esittää näkemyksensä perustellusti myös lukijalle.

Edit: Tämän blogin kommentointiominaisuus on tilapäisesti pois päältä. Tässä kuitenkin Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimiehen Saska Snellmanin kommentti:

Jari Tervon Troikka-kirjan arvio julkaistiin etuajassa sen vuoksi, että kirja oli ollut kaupoissa jo viikon verran ja kustantaja mainosti sitä täyttä päätä televisiossa. Tällaisessa tilanteessa arvostelukappaleiden embargot lakkaavat luonnollisesti olemasta voimassa, sillä eihän kustantaja voi kieltää ketä tahansa marssimasta kauppaan, ostamasta kirjaa ja kirjoittamasta siitä arvostelua. Helsingin Sanomat ei siis vetänyt välistä eikä rikkonut yhteisiä pelisääntöjä vaan toimi valpaasti lukijoitaan palvellen.

Poliisi toimittajan kaavussa

Keskiviikko 13.8.2008 klo 16:14

Rovaniemeläispoliisi sai toimittajaksi tekeytymisestä kovat moitteet monilta. Poliisi oli saanut polttoitsemurhalla uhkailleen miehen rauhoittumaan tällä tempulla, koska mies oli toivonut paikalle nimenomaan mediaa, ei poliisia.

Periaatteelliselta kannalta poliisin toiminta on helppo tuomita, mutta inhimilliseltä kannalta sitä voi myös ymmärtää. Jos edessä riehuu  bensakanisteria ja tulitikkuja kantava, itsemurhalla uhkaava kansalainen, joka rauhoittuu jos vain pääsee antamaan haastattelua, ymmärrän hyvin, että kiusaus ryhtyä sitä haastattelua tekemään on suuri.

Mitähän asiasta sanovat poliisien omat ohjeet? Poliisipomojen kommenteista voi päätellä, että tämäntyyppinen roolipeli tuskin yleistyy.

Surkuhupaisaa on, että poliisin on sallittua tietyissä tilanteissa tekeytyä rikolliseksi ja vaikkapa soluttautua johonkin koplaan - mutta toimittajaksi tekeytyminen on toki ihan eri asia!

Lehden teko on pitkä prosessi

Perjantai 13.6.2008 klo 13:18

Torstaina 12. kesäkuuta jouduimme tekemään päätöksen, että 19.6. ilmestyväksi aiottua Journalistia ei pystytä tekemään työvoimavajeen vuoksi. Julkisuudessakin kerroimme, että koska toimituksen viimeisetkin uupuivat tilanteeseen kuluneella viikolla,  päätoimittaja ja ilmoitusmyyjä eivät kyenneet tekemään lehteä kahdestaan.

Muutamat ystävälliset freelancerit ovat uutisen kuultuaan lähestyneet minua kysyen, olisivatko he - tai freet ylipäätään - voineet olla avuksi.

Olen iloinen aputarjouksista ja kiitän niistä vilpittömästi. Ongelmatiikka on kuitenkin laajempi: kun lehden prosessi keskeytyy vakiväen sairastumisten vuoksi, tilanteen paikkaaminen avustajilla voi onnistua vain osittain - ja tässä tapauksessa osittainen paikkaaminen ei olisi enää riittänyt.

Avustajilla on Journalistin teossa tärkeä roolinsa monien juttujen kirjoittajina, kuvaajina ja kuvittajina. Toimituksella on samoin oma tärkeä roolinsa, jota ei yhtäkkisesti ole kovin helppoa hoitaa ulkoistetusti. Sen ohella, että toimitus laatii itse juttuja, se suunnittelee ja tilaa juttuja ja kuvia avustajilta, briefaa kirjoittajia ja kuvaajia, tarkistaa saapuneita tekstejä ja kuvia, editoi, pyytää tarvittaessa lisätietoja, laatii vakiopalstojen tekstit, hoitaa tuoreet uutiset, käsittelee mielipidekirjoitukset, kokoaa yhdistys-, nimitys- ja puffipalstat, pyytää ja käsittelee nekrologit, suunnittelee ja taittaa lehden kaikki sivut, huolehtii ilmoitustrafiikista, tarkistaa oikovedokset monesti useaankin kertaan, tekee viimeistelytyöt, tuottaa lehden kokonaisuuden teknisesti ja hoitaa tiedostojen siirron painoon.

Lehden teko on prosessityötä, jossa samanaikaisesti valmistetaan kolmea tai neljääkin lehteä - aina sitä kiireisintä eli seuraavaa ja sen jälkeen tulevia numeroita. Prosessin hoitaminen ja hallinta on työtä, joka - vaikka se teetettäisiin tilapäisellä työntekijällä - edellyttää läsnäoloa toimituksessa,  toimitus- ja taittojärjestelmien tuntemista ja käyttöä sekä niiden kenties tuhannen pikkuseikan tietämistä, jotka juuri tämän lehden tekemiseen liittyvät. Tästä syystä lehden vakihenkilökuntaa ei Journalistissa voi korvata vain sillä, että ostetaan avustajilta tavallista enemmän juttuja. Lisäksi tällaisen työn tekeminen edellyttää yleensä työsuhdetta, joka sinänsä voi olla vakinainen, määräaikainen, osa-aikainen tms. työsuhde. Tällaisten normaalien sijaisten palkkaamiseen meillä ei kuitenkaan ollut työnantajan valtuutusta.

Mitä itse perustilanteeseen, runsaisiin sairauslomiin, tulee, kyseessä on tilanne, joka pitkittyessään muuttui jo itseään ruokkivaksi. Ensimmäisten sairauspoissaolojen tuottama pitkäaikainen työvoimavaje oli pienessä työyhteisössä tilanteena kuluttava ja tuotti lisää sairauspoissaoloja. Uskon vakaasti, että Journalistiliitto työnantajan ominaisuudessa pystyy kesän aikana löytämään ratkaisut, joilla Journalistin tekemistä jatketaan kesätauon jälkeen selkeällä ja kestävällä pohjalla. 

Kiitän lukijoitamme tuesta ja kannustuksesta - ja ymmärtämyksestä tilanteessa, jossa kevätkauden viimeistä lehteä ei kyetty tekemään. Palaamme näkökenttäänne 14. elokuuta. Hyvää kesää - kaikesta huolimatta!

Lehden teko on pitkä prosessi

Perjantai 13.6.2008 klo 13:17 - Johanna Korhonen

Torstaina 12. kesäkuuta jouduimme tekemään päätöksen, että 19.6. ilmestyväksi aiottua Journalistia ei pystytä tekemään työvoimavajeen vuoksi. Julkisuudessakin kerroimme, että koska kaikki kolme toimittajaa ja ulkoasutoimittaja ovat sairauslomilla ja sijaisia ei ole, päätoimittaja ja ilmoitusmyyjä eivät kykene tekemään lehteä kahdestaan.

Muutamat ystävälliset freelancerit ovat uutisen kuultuaan lähestyneet minua kysyen, olisivatko he - tai freet ylipäätään - voineet olla avuksi.

Olen iloinen aputarjouksista ja kiitän niistä vilpittömästi. Ongelmatiikka on kuitenkin laajempi: kun lehden prosessi keskeytyy vakiväen sairastumisten vuoksi, tilanteen paikkaaminen avustajilla voi onnistua vain osittain - ja tässä tapauksessa osittainen paikkaaminen ei olisi enää riittänyt.

Avustajilla on Journalistin teossa tärkeä roolinsa monien juttujen kirjoittajina, kuvaajina ja kuvittajina. Toimituksella on samoin oma tärkeä roolinsa, jota ei yhtäkkisesti ole kovin helppoa hoitaa ulkoistetusti. Sen ohella, että toimitus laatii itse juttuja, se suunnittelee ja tilaa juttuja ja kuvia avustajilta, briefaa kirjoittajia ja kuvaajia, tarkistaa saapuneita tekstejä ja kuvia, editoi, pyytää tarvittaessa lisätietoja, laatii vakiopalstojen tekstit, hoitaa tuoreet uutiset, käsittelee mielipidekirjoitukset, kokoaa yhdistys-, nimitys- ja puffipalstat, pyytää ja käsittelee nekrologit, suunnittelee ja taittaa lehden kaikki sivut, huolehtii ilmoitustrafiikista, tarkistaa oikovedokset monesti useaankin kertaan, tekee viimeistelytyöt, tuottaa lehden kokonaisuuden teknisesti ja hoitaa tiedostojen siirron painoon.

Lehden teko on prosessityötä, jossa samanaikaisesti valmistetaan kolmea tai neljääkin lehteä - aina sitä kiireisintä eli seuraavaa ja sen jälkeen tulevia numeroita. Prosessin hoitaminen ja hallinta on työtä, joka - vaikka se teetettäisiin tilapäisellä työntekijällä - edellyttää läsnäoloa toimituksessa,  toimitus- ja taittojärjestelmien tuntemista ja käyttöä sekä niiden kenties tuhannen pikkuseikan tietämistä, jotka juuri tämän lehden tekemiseen liittyvät. Tästä syystä lehden vakihenkilökuntaa ei Journalistissa voi korvata vain sillä, että ostetaan avustajilta tavallista enemmän juttuja. Lisäksi toimitustyön tekeminen täyttää usein työsuhteen tunnusmerkit, joten tavanomainen sijaistyövoima on usein selkein ratkaisu.

Mitä itse perustilanteeseen, runsaisiin sairauslomiin, tulee, kyseessä on tilanne, joka pitkittyessään muuttui jo itseään ruokkivaksi. Ensimmäisten sairauspoissaolojen tuottama pitkäaikainen työvoimavaje oli pienessä työyhteisössä tilanteena kuluttava ja tuotti lisää sairauspoissaoloja. Uskon vakaasti, että Journalistiliitto työnantajan ominaisuudessa pystyy kesän aikana löytämään ratkaisut, joilla Journalistin tekemistä jatketaan kesätauon jälkeen selkeällä ja kestävällä pohjalla. 

Kiitän lukijoitamme tuesta ja kannustuksesta - ja ymmärtämyksestä tilanteessa, jossa kevätkauden viimeistä lehteä ei kyetty tekemään. Palaamme näkökenttäänne 14. elokuuta. Hyvää kesää - kaikesta huolimatta!

Vaalirahoituksen vaikutuksista

Perjantai 23.5.2008 klo 15:29 - Johanna Korhonen

Vaalirahoitusjupakka olisi hupaisa, ellei se samalla olisi niin surkea. Poliittisen sekoviihteen seassa on viime viikkoina tehty monissa medioissa myös jonkin verran toimitustyötä, mutta on sitä vielä tekemättäkin.

Selventäkää, hyvät ystävät, nyt meille ko. uutistoimintaan puuttumattomille jo pian, miksi asiaa perkataan vasta ja nimenomaan nyt; mikä täsmälleen ottaen on rikollista ja mikä ei, ja mitä tämä kaikki kertoo demokratiaksi kutsutun meininkimme mekanismeista. Voisiko joku haastatella muutamat johtavat poliitikot vaikka väkisin myös siitä, miten muka on mahdollista, ettei joku ole yhtään kiinnostunut tililleen tulevien tuhatlappusten alkuperästä.

Tärkein kysymys on tämä: millä tavalla rahoitus, mistä tahansa lähteestä tuleva, vaikuttaa poliitikon toimintaan käytännön poliittisissa kysymyksissä? Mitä takavuosina ja -vuosikymmeninä eri tahoilta rahaa saaneet ovat vastalahjaksi antaneet? Meidän on helppo naureskella George Bushin öljyteollisuusrahoituksen vaikutuksista Bushin politiikkaan, mutta ihan samat mekanismit toimivat täälläkin. Kiitollisuudenvelka on kaikkein vaikein velka, koska se ei lopu koskaan.

Siinä sen kummempia

Torstai 27.3.2008 klo 9:43 - Jussi Tuulensuu

New York Magazinen kansi Eliot Spitzeristä 24. maaliskuuta 2008.

Mitä mieltä JSN:n päätöksistä?

Torstai 20.3.2008 klo 15:16 - Johanna Korhonen

Kertokaapa kaikki pääsiäisen aikana joutilaisuudesta nauttivat kollegat, mitä arvelette JSN:n eilisistä päätöksistä ns. kalapuikkoviiksi-casessa? Tässähän on taas tilanne, jossa aivan fiksuin argumentein voi perustella sekä langettavat päätöksen jakaneen enemmistön että eriävän mielipiteen jättäneen vähemmistön näkemyksiä.

Jos minä olisin joutunut asian ratkaisemaan, olisin todennäköisesti ollut sitä mieltä, että hyvä journalistinen tapa ei kaikilta osin toteutunut puheena olevassa HS:n jutussa. Jutussa oli paljon ansioita: tärkeä aihe, asiallinen käsittelytapa, runsaat haastattelut - mutta se viimeinen silaus, joka olisi saanut lukijan vakuuttuneeksi väitteiden paikkansapitävyydestä, jäi puuttumaan. 

Tässä yhteydessä on myös syytä muistaa, että JSN ei ottanut kantaa siihen, mitä eduskunnassa on todella tapahtunut, vaan ainoastaan siihen, miten juttu asiaa käsitteli. 

Taiteilijan velvollisuuksista

Tiistai 4.3.2008 klo 11:47 - Johanna Korhonen

Taiteilija Ulla Karttunen kirjoittaa tänään Hesarissa Neitsythuorakirkko-teoksestaan, jota museon johto ja poliisi säikähtivät niin paljon, että takavarikoivat sen.

Karttunen on jo aivan varautunut siihen, että hän saa teoksesta jonkin sortin rangaistuksen.

Se, saako Karttunen rangaistusta ja jos, niin minkälaisen ja millä perusteella, on erittäin kiinnostava kysymys. Jos iljettävän ilmiön, lapsiin kohdistuvan rikollisuuden, esiin tuovaa taiteilijaa rangaistaan, lain henki ymmärretään täysin väärin. Mutta eihän se olisi ensimmäinen kerta.

Karttunen arvelee, että näin voi käydä. Silti hänestä "taiteilijan velvollisuus on omien etujen ja ahtaan laintulkinnan ohi porautua sellaisiin kysymyksiin, joita lait ja ihmiset mielellään väistävät".

Sama olisi toimittajankin homma. Ylihuomenna ilmestyvässä Journalistissa kysytään, miten kävisi lapsipornon saatavuutta tutkivalle toimittajalle - kai häntäkin pitäisi rangaista, jos hänen koneeltaan löytyisi selvityksen tuloksia? 

Talvisodan kirjeenvaihtajia ei enää ole

Keskiviikko 13.2.2008 klo 15:19 - Lotta Tuohino

Toimitukseemme tuli ystävällisten ihmisten myötävaikutuksella tieto, että talvisodan viimeinen vielä hengissä ollut kirjeenvaihtaja on kuollut 7. tammikuuta.

Muistokirjoituksista päätellen David Bradley oli melkoinen monitaituri: journalisti, kirjailija, ydinaseiden vastustaja, urheilusankari, osavaltiotason poliitikko, lääketieteen opiskelija Harvardissa, kirjallisuuden opettaja Helsingin yliopistossa, kuuden lapsen isä, yhdentoista isoisä ja kuuden isoisoisä. 

Bradley oli ensimmäisiä, jotka tiedostivat ydinaseiden tuottamat terveysriskit. "We certainly have little idea what the long-range effect on our lives would be from an all-out atomic war, devastating our shores, our fish and our agricultural industries."

Bradley kirjoitti myös Suomi-aiheisen kirjan Lion Among Roses (suom. Leijona ruusujen keskellä).

Voiko ihmisen irtisanoa oikein?

Perjantai 8.2.2008 klo 12:39 - Lotta Tuohino

Käsittääkseni työmarkkinoilla ollaan kahta mielipuolta siitä, milloin pätkätyöläiselle kannattaa kertoa, että hänen palveluksiaan ei enää kaivata.

Yhdet kertovat hyvissä ajoin, jolloin pätkäläisellä on aikaa järjestää asiansa ja ryhtyä toisen työn hankintaan. Vaarana tosin on, että asianomainen työntekijä ei ole enää kovin motivoitunut ja tuottava sopimuksensa loppuaikana.

Toisten mielestä kannattaa kertoa sopimuksen loppumista edeltävänä päivänä. Näin pätkäläinen ei kenties uskalla heittäytyä laiskaksi, koska elättää viimeiseen saakka irrationaalista toivoa työn jatkumisesta.

Problematiikka on sukua sille, miten kannattaa irtisanoa. Hyvä henkilöstöpolitiikka painaa nykyään paljon, kun nuoret arvioivat työpaikkojen vetovoimaa. Imagotappioita on vaikea paikata edes rahalla.

Talouselämän kansijutussa kerrotaan, miten Nokian ja Stora Enson olisi kannattanut irtisanomisensa hoitaa. Että jos on irtisanottava, tehtäisiin se edes fiksusti ja empaattisesti.

"'Irtisanomisen voisi tehdä myös inhimillisesti', sanoo filosofian tohtori Pentti Sydänmaanlakka. Hän on entinen Nokia Networksin henkilöstöjohtaja ja nykyinen konsulttiyritys Pertecin hallituksen puheenjohtaja.

'Virheitä tehdään siinä, että ei arvosteta ihmistä. Ei perustella asioita, eikä anneta ihmisille aikaa toipua huonoista uutisista. Kyllä ihmiset ymmärtävät, jos ollaan avoimia ja kerrotaan asiat niin, kuin ne todella ovat.'"

Tunsin oudolla tavalla lukevani samaa juttua uudestaan, kun HS julkaisi TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin työntekijöilleen lähettämän intraviestin:

"... meidän on saavutettava kustannussäästöjä. Kustannuksemme eivät saa olla kilpailijoidemme kustannuksia korkeammat, jos haluamme turvata tulevaisuutta varten tekemämme panostukset.

Tämä vaikuttaa arviolta noin 2 900 työntekijään tulevien kahden vuoden aikana. Tämä on kova viesti – erityisesti, koska tiedän monien teistä tehneen enemmän töitä kuin koskaan."

Mutta estikö tämmöinen hienotunteisuus ja kaunopuheisuus työntekijöitä järkyttymästä? Eipä estänyt, ei.

Olisiko peräti niin, että erilaisin henkilöstöpoliittisin taikatempuin ja korulausein on lopulta kovin vaikeaa estää ihmisiä hermostumasta, jos kuukausipalkan turvin tehdyt ruokaostokset ja asuntolainanlyhennykset näyttävät vaarantuvan.

Ylettömän surullista

Tiistai 5.2.2008 klo 14:06 - Lotta Tuohino

Tiedättekö tunteen, kun jokin on niin tavattoman surullista ja totta ja silti naurattaa niin, että vatsaa vääntää? Väitän, että Lehti on nerokas julkaisu: Toimittajakoulun Yle-kolumniopetukset 1 ja 2. (Nyt uskallan jo lukea nämä, kun yksi kappale Yle-kolumneja on peruuttamattomasti painokoneessa.)

August Elokuu tulee vastanneeksi kysymykseen, kannattaako toimittajaksi haluta - sallinette pitkän sitaatin:

"Toimittajan palkkauskysymykset ovat ay-kentässä siitä poikkeuksellisessa asemassa, että palkkaus ei oikeastaan ole sidoksissa toimittajan koulutukseen, työtehtävään tai työn jälkeen, vaan ainoastaan ikään. Jos olet vanha toimittaja, saat varsin mukiinmenevää ja palkansaajien keskiansiot ylittävää palkkaa riippumatta siitä, onko sinulla yo-hattua, keskenjäänyttä valtio-opin luentosarjaa, mitä teet vai teetkö oikeastaan mitään - jälkimmäinen vaihtoehto on käytössä varsinkin useissa isommissa lehtitaloissa. Jos olet alalle tulossa oleva toimittaja, saat akateemiselle työlle lähinnä naurettavaa lähtöpalkkaa, joka ei kasva.

Työmotivaation lisäämiseksi nimittäin työehtosopimuksesta on karsittu ikälisät pois. Näin on samalla taattu toimittajakunnan keskipalkan tasainen lasku tulevina vuosina, kun iäkkäämmät toimittajat jäävät eläkkeelle. Tällä varmistetaan se, ettei toimittajakunta pääse vieraantumaan Citymarketin kassoilla jonottavista lukijoistaan. Sitoutumista on kasvatettu myös niin, ettei toimittajilla enää ole tekijänoikeuksia tuottamaansa materiaaliin, sillä ne on joitakin vuosia sitten diilattu työnantajalle. Taloudellinen hyöty tästä järjestelystä on kanavoitu vanhoille toimittajille.

Kuten huomaatte, olette astumassa palkitsevalle työuralle, jolla on valoisa tulevaisuus!"

Au, mahaan sattuu.

Ei tämä ole oikeasti yhtään hyvää huumoria.

Koululehteen, koululehteen

Maanantai 4.2.2008 klo 11:52

Journalisti 3/2008 on menossa tänään painoon. Sen kunniaksi käytin työnantajan aikaa Helsingin Sanomien Testaa kykysi toimittajana -hupailuun.

Se oli hauska!

Niuhona ihmisenä niuhottaisin tosin hiukkasen siitä, että testissä väitetään toimittajan palkan olevan "hieman yleistä keskitasoa ylempi. Yleinen uran alkuvaiheen palkka on 2100 euroa, ja keskimääräinen palkka on noin 3000 euroa. Päälle tulevat erilaiset lisät ilta- ja viikonlopputöistä".

Journalistiliiton tuoreimman työmarkkinatutkimuksen (2006) mukaan sanomalehden toimittajan keskiarvopalkka ilman lisiä on kuitenkin vain 2 774 euroa. Tutkimusajankohdan ja nykyhetken väliin osuneet tes-korotukset (2,2 ja 2,0 prosenttia) tuskin nostavat keskiarvoista peruspalkkaa ihan kolmosella alkaviin sfääreihin. Aikakauslehden toimittajat saavat keskimäärin 3 066 euroa, mutta heitä sanomalehden visassa tuskin on tarkoitettu: ei kai aikakauslehtiväki tee paljoakaan vuorotöitä.

Kenties liiton tapa tutkia palkkoja on hämmentänyt? Siitä olen tosin nurissut ennenkin, eikä samaa liene järkevää toistaa.

Vaan tässäpä testitulokseni, jos ketä kiinnostaa: 

"Hienoa! Olet 83-prosenttisesti toimittaja!

Toimittajan työ ei aina ole helppoa, mutta virheistäkin oppii. Joitain asioita voisit kerrata uudelleen. Harjoitus tekee mestarin. Onko koululla oma lehti, johon voisit kirjoittaa?"

(kas, kirjoittajan nimi katosi - se on Lotta Tuohino)