Aktivisti tiedottaa
Miten aktivisti pääsee kuuluville mediassa? Eläinvideokohussa mukana ollut Akuliina Saarikoski kertoo.
Elina Venesmäki - Journalisti 21.12.2007 - pdf
”Tätä ei suunniteltu etukäteen, mutta kun media kiinnostui, otimme taktiikaksi luoda keskustelua eri tahojen välille”, kertoo Oikeutta Eläimille -yhdistyksen tiedottaja
Akuliina Saarikoski.
Marraskuun lopulla Oikeutta Eläimille (OE) toi julkisuuteen sika-, kana- ja broileritiloilla kuvattua materiaalia. Kuvatut eläimet joutuivat olemaan hyvin ahtaasti, ja monissa kuvissa näkyi huonokuntoisia tai kuolleita eläimiä. Materiaalin ensiesitys oli A-studiossa, ja samana päivänä avautuivat asialle vihityt nettisivut.
Alkoi keskustelu, jonka laajuutta järjestö ei ollut osannut aavistaa. Aktiivit toki ymmärsivät, että kuvamateriaali oli vaikuttavaa, mutta OE ei ollut tottunut tulemaan kohdelluksi julkisuudessa asiantuntijaorganisaationa. Sen tiedotustoiminta vaikuttaa silti ammattimaiselta.
Yhdistyksen taktiikka toimi hyvin. Keskustelu jatkui, kun eri toimijat vastailivat toisilleen: Elintarviketurvallisuusvirasto OE:lle, eri ministeriöt näille molemmille, OE taas näille – sekä median kautta että suoraan. Myös muut eläinoikeusjärjestöt, MTK, pääkirjoittajat ja kolumnistit osallistuivat.
”Emme ajatelleet, että kaikki pitäisi julkaista heti. Oli hyvä, että niin monet muutkin puhuivat asiasta ja olivat samaa mieltä kanssamme”, Saarikoski sanoo.
Saarikoski sanoo OE:n onnistuneen myös siksi, että järjestö malttoi toimia asiallisesti ja jättää esimerkiksi tilojen yksilöintitiedot julkaisematta. Tärkeintä oli Saarikosken mukaan ajoitus: media tarttuu aiheisiin, jotka ovat jo ilmassa, kunhan joku vain tarjoaa sytykkeen keskustelulle.
”Eläinlääkärit olivat jo puhuneet toimivaltuuksistaan ja siitä ongelmasta, että samat lääkärit hoitavat eläimiä ja tekevät tarkastuksia. Tehoeläintuotanto koskettaa kaikkia, ja keskustelua sen ongelmista on kaivattu.”
Saarikoski uskoo, että riittävän kattava materiaali olisi saanut tilaa julkisuudessa ilman A-studiotakin. Uskottavuutta lisäsi, että yksi luotettu ohjelma nosti aiheen esiin. Kuvat näki heti moni. Saarikoski myöntää, että kampanja lähti käyntiin loistavasti, koska kuvamateriaalia näytettiin televisiossa.
”Kansalaisjärjestöt keskittyvät hirveästi siihen, miten ne pääsevät julkisuuteen. Itse pidän keskeisempänä suoraa toimintaa, lähipiiriin vaikuttamista ja ihmisten elämän muutosta.”
Fakta: Akuliina Saarikoski
Kuka: Akuliina Saarikoski, Oikeutta eläimille -järjestön tiedottaja ja opiskelija.
Mitä: Ylen A-studio esitti 28. marraskuuta Oikeutta Eläimille -yhdistyksen kuvaamaa materiaalia suomalaisilta eläintuotantotiloilta. Kuvamateriaali käynnisti laajan julkisen keskustelun tuotantoeläinten kohtelusta.
Erityistä: Akuliina Saarikoski on TV 1:n ajankohtaisohjelmien toimittajan Jyrki Saarikosken tytär. Jyrki Saarikosken mukaan perhesuhteilla ei ollut tekemistä sen kanssa, että Oikeutta eläimille -yhdistyksen materiaali päätyi nimenomaan A-studion julkaisemaksi. ”He hoitivat asian ihan omin päin, minusta riippumatta”, Jyrki Saarikoski sanoo.